
Riina Hosio on Vantaalla asuva rovaniemeläislähtöinen kansantanssija, tanssitaiteilija ja tanssinopettaja (AMK). Hän tanssii, esiintyy, koreografioi, opettaa ja organisoi tanssitaiteen freelancerina erityisosaamisenaan suomalainen ja karjalainen kansantanssi.
Hosio painottaa kehollista kommunikointia, kansanperinteen itseisarvoa, sekä tanssilajien välistä yhteistyötä. Hän pyrkii vahvistamaan tanssikulttuuria keskittyen perinnetansseihin ja elävään perinteeseen, pitäen kansantanssia ajankohtaisena ilmiönä, jonka voimavara on historiatietoisuus ja suullinen perimätieto.
Tammikuussa 2023 Hosio sai Kansamusiikin ja kansantanssin tekijöitä palkittavassa Etnogaalassa
”Vuoden tanssintekijä 2023” -tunnustuksen, jonka myönsi Kansanmusiikin ja Kansantanssin
Edistämiskeskus.
”Vuoden tanssintekijä (Hosio) on kansantanssin käsityöläinen: tanssija, opettaja, koreografi ja
ajassa liikkuvien ilmiöiden sielukas sanallistaja. Erityisen arvokasta tämän taiteilijan työssä on
halu kurottaa yli lajirajojen ja kyky toimia sekä harrastajaryhmien että ammattituotantojen
parissa. Vuoden tanssin tekijän ote tanssiin on historian kerrokset tunnistava. Hänen
näkökulmansa on tutkiva ja utelias, mutta samalla inhimillinen ja lähestyttävä. Hän
tarkastelee ja ajallistaa kansantanssin erityispiirteitä teemoittaen niitä ennakkoluulottomasti
koskettamaan niin yksilöä kuin yhteisöjäkin.”
“Ajattelen että perinne on yksi rakkauden muoto, osastoa “true love”. Perinne, periytyvät tavat ja periytyvät mielikuvat sekä käsityksen maailmasta vaikuttavat nykyhetkeen ja eritoten tulevaisuuteen. Perinne on keino ulottua yliaikojen, nähdä ne asiat jotka on meille siirretty rakkaudella ja joita me puolestaan nykyhetkestä käsin valitsemme antaa eteenpäin rakkaudella.”
Hosio on kysytty tanssinopettaja niin kansantanssikentällä kuin sen ulkopuolella. Vahvasti verkostoitunut Hosio pyrkii lisäämään kansantanssin tunnettuutta omalla taiteellisella näkemyksellään. Opetus- ja ohjaustyössään Hosio pyrkii madaltamaan tanssiharrastuksen aloittamisen kynnystä.